Kosketuspintoja

Yksi kevään 2020 aikana tunteitakin nostattaneista puheenaiheista koski isovanhempien suhdetta lapsiin ja lapsenlapsiin. Parvekevierailuihin ja nettikeskusteluihin kyllästyneet kansalaiset toivoivat viranomaisilta selkeitä vastauksia kysymyksiin: "Saako isoäitiä taas halata?" tai "Onko isovanhempien tapaaminen turvallista?" Erityisesti äitienpäivä koettiin niin merkityksellisenä tai tunteikkaana juhlana, että karanteenioloihin toivottiin joustoja.

Nyt, kesäkuun toisella viikolla, tilanne on kokonaan toinen. Keskustelu on siirtynyt tulevan kesän juhannussään ja rakkauden ennustuksiin. Mutta miten rakastua tai tutustua toiseen, jos läheiset kontaktit eivät ole suositeltavia ja suukkoja ei voi vaihtaa? Varmaa ratkaisua ei toistaiseksi osaa kukaan antaa. Suomalaisessa vuotuisjuhlaperinteessä lempi ja lemmenloitsujen teko liittyvät juhannuksenviettoon. Pohjolan luonto saavuttaa juhannukseen mennessä kasvuvoimansa, joten yöttömän yön lyhyttä hetkeä pidettiin maagisena. Erilaisia taikoja ja loitsuja tarkasti noudattamalla sai selville "pääsikö tulevana vuonna naimisiin" tai saattoi vaikuttaa siihen, että pääsi. Taikoja tehtiin myös terveyden ja varallisuuden varmistamiseksi.

"Juhannusyönä piti mennä nukkumaan kupariraha pään alla. Aamulla noustua oli sen niminen mies, joka ensiksi tuli vastaan, asianomaisen tuleva puoliso."
- Valtimo

"Juhannusiltana nukkumaan mennessä käännettiin vasemman jalan sukka nurin, ja sen kantapäähän pantiin viiden pennin raha. Sukka vedettiin vasempaan jalkaan. Sen jälkeen ei saanut enää mitään puhua. Unessa näki tulevan sulhasensa."
- Ruovesi

"Juhannusyön kastetta koottiin lakanalla. Sitä käytettiin lääkkeenä. Kaste oli otettava ennen auringon nousua."
- Sääksmäki

"Jos kahdentoista aikaan juhannusyönä menee neljän tien risteykseen ja siellä huutaa pirua, se tulee siihen ja antaa semmoisen rahan, joka pysyy omistajallaan, antaisi hän sen kelle tahansa."
- Mouhijärvi

Rakkaus, terveys ja varallisuus ovat nykyihmistäkin kiinnostavia teemoja. Lempi syttyy kosketuksesta, hyvinvointia saamme luonnosta ja varallisuutta sijoittamalla. Ikiaikaiset teemat elävät, vain toimenpiteet niiden edistämiseksi vaihtuvat. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset tai siirtyminen maatalousyhteiskunnasta palvelukulttuuriin ja kohti digitaalista elämysmaailmaa ovat tuoneet uusia vaikutteita tapoihimme, mutta ne eivät ole poistaneet toivoa hyvästä elämästä tai kosketuksen kaipuusta.

Kulttuurintutkijat Marjo Kolehmainen ja Taina Kinnunen kirjoittavat kosketuksen merkityksestä ja ihon ikävästä Ethnos ry:n uusimmassa toimitteessa. Aihe on mitä ajankohtaisin Korona-pandemian vallitessa. Aikana, jolloin kättely, halailu tai lähikontaktit muiden kuin samassa taloudessa asuvien kesken ovat osin pannassa. Kirjoittajat perustavat artikkelinsa 2010-luvulla tallennettuihin kosketuselämäkertoihin, joissa yliopisto-opiskelijat ja sota-aikana eläneet kertovat tunteistaan. Sanallistetut aistikokemukset ovat yksilöllisiä ja henkilökohtaisia muistoja, mutta ne lisäävät ymmärrystä kosketuskulttuuristamme.

Suomalaista kosketuskulttuuria pidetään pidättyväisenä ja maamme katsotaan kuuluvan osaksi pohjoisen pallonpuoliskon kosketusta välttelevien kulttuurien aluetta. Tuntoaisti on vain yksi kokemistamme aisteista, mutta ihon kosketus ymmärretään artikkelissa laajemmin kuin vain fyysisenä eleenä. Tutkijat näkevät katseen kokemuksen yhtä merkityksellisenä kuin suoran ihokontaktin. Tämän tiivisti oivallisesti kyselyyn vastannut kertoja: "Minulle kosketus tapahtuu katseessa".

Kulttuurialan toimijat puhuvat kosketuksesta kulttuuriperintöön. Tällä tarkoitetaan nykyään muutakin kuin konkreettista museoesineen kosketusta tai sen näkemistä. Ei ole lainkaan tavatonta, että museot tarjoavat tunnesiteitä kokoelmiinsa ja näyttelyihinsä virtuaalisin museokierroksin, podcastein tai seminaarein. Kielitoimiston sanakirjaan jo vuonna 2016 löydetty uudissana digiloikka vyöryi osaksi museoiden toimintaa käytännössä kuitenkin vasta tänä keväänä. Digitaalinen maailma ei silti korvaa tunnetta, jonka saa yhdessä muiden kanssa kokien, ei kotona tai päätteen edessä istuen. Kun kansalaisilta kysyttiin mielipidettä Korona-rajoitusten purkamisesta, toivoi moni erityisesti museoiden avautumista. Kulttuurin ja taiteen kosketusta kaivattiin, sillä ilman yhteisiä kulttuurikokemuksia, elämä koetaan yksitoikkoisena ja ikävänä.

Kesällä ihmiset kaipaavat myös kosketusta luontoon, joten sekä lähimetsien että kansallispuistojen kävijämäärät hipovat kaikkialla ennätyksiä. Kävijämäärät ovat Seurasaaressakin kasvaneet. Kallioinen saari, meren läheisyys ja vehreä luonto tarjoavat virkistystä arkeen samaan tapaan kuin 130 vuotta sitten, jolloin Seurasaaren kansanpuistoa rakennettiin kaupungin työväestön virkistyskeitaaksi. Käsityksemme kaupunkiluonnon tarpeellisuudesta näyttäisikin pysyvän vakiona ja ilman luonnossa koettuja aistituntemuksia olisi elämä Helsingissä tylsää.

Aila Nieminen

Lähteet:
Marjo Kolehmainen ja Taina Kinnunen, Affektiiviset repertuaarit suomalaisten kosketuselämäkerroissa. Teoksessa Affektit ja tunteet kulttuurien tutkimuksessa. Toim. Jenni Rinne, Anna Kajander ja Riina Haanpää. Ethnos-toimite 22. Vantaa.

Sanapoimintoja vuodelta 2016. Kotimaisten kielten keskus. https://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_sanakirja/uudet_sanat/vuoden_sanapoiminnot/sanapoimintoja_2016. Luettu 9.6.2020

 

 

11.06.2020

Aikaisempia blogeja:

17.08.2020"Älykkäitä tyttöjä maalla ja kaupungissa"
11.06.2020Kosketuspintoja
13.02.2020Raittiusaatteesta Juhannusvalkeille
03.10.2019Kansatieteen vaikuttavuudesta
05.07.2019Työharjoitteluni Seurasaaressa
25.06.2019Kansalaistottelemattomuutta
03.06.2019Seurasaarisäätiöllä talkoolaisena
21.05.2019Aloittaisinko kyykän peluun?
20.03.2019Kulttuurin tuli

Yhteistyössä


Seurasaarisäätiö, Huvila 3, Seurasaari, 00250 Helsinki
toimisto(at)seurasaarisaatio.fi
+358 (0)40 649 3040

© 2020 Seurasaarisäätiö
Powered by: NettiSite