Maaliskuun alussa Sirkka-Liisa Kivelä kävi kertomassa Seurasaaren senioreille vanhenemisesta. Kevään ensimmäiset kalalokit kaklattivat kirkkaassa auringonpaisteessa ja teiden pientareet olivat hohtavan valkoisina edellisen yön lumipyryn jäljiltä. Kahvihuone Mieritzin ympäristö näytti sadunomaiselta. Tällaisena päivänä oli helppo uskoa Kivelää hänen väittäessään vanhentumisen olevan ihanaa aikaa.
Hän mainitsi yhtenä iän tuomana antina vanhenemisen mallin näyttämisen nuoremmille sukupolville. Tämä oli uusi näkökulma tavanomaisen omista lapsista ja lastenlapsista huolehtimisen lisäksi. Mitä väyliä mallin antamiseen voisi olla niillä senioreilla, joilla ei ole omia jälkeläisiä. Kenelle on mallina seniorijoukko, joka hoitaa ja huoltaa itseään, matkustelee halutessaan, puuhastelee aina haaveilemissaan harrasteissa ja keskittyy täysin rinnoin huvittamaan itseään? Jälkipuinnissa keskustelu syveni, kaivattiin elämälle merkitystä. Tekemisestä pitäisi syntyä hyötyä ja iloa yleisemminkin kuin vain itselle. Pelkkä oman elämän täyttäminen hauskuuksilla ei riitä ihmisen tai vanhenemisen malliksi. Seurasaaren seniorit voisi olla sellainen ryhmä, joka auttaisi merkityksien löytämisessä.
Senioritoiminnan avulla osa meistä on jo ottanut pienen askelen luennoitsijan toisen teesin suuntaan, joka korostaa ystävien merkitystä ihmisen onnellisuudelle. Jos nyt muutamalla tapaamiskerralla ei ole vielä syntynyt varsinaisia ystävyyssuhteita, niin ainakin mukavia keskusteluja uusien ihmisten kanssa. Pikkuhiljaa osa osallistujista on jo huomannut ajattelevansa joistain asioista samoin. Mahdollisia tulevia ystäviä on siis ehkä jo tavattu. Toivottavaa olisikin, että Seurasaaren senioreiden tapaamisia voitaisiin jatkaa, ja näin tutustua entistä paremmin.
Seniorit itse tunnistavat kokemuksen suuren merkityksen kaikessa toiminnassa ja oppimisessa. Miten voisimme tarjota kokemuksemme hyötykäyttöön? Tämä senioriryhmä on jo uskaltautunut omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Olemme mm. kirjoittaneet runoja, havainnoineet lintuja luonnossa, askarrelleet kransseja, tanssineet ulkona ja maalanneet. Jokaisena tapaamiskertana suuri osa osallistujista oli ensimmäistä kertaa uuden asian piirissä. Löytäisimmekö yhdessä tälle uskaliaalle senioriryhmälle tehtäviä, jotka tuottaisivat muillekin iloa ja elämyksiä? Entä, jos olisimme koristaneet kransseilla saaren rakennusten ovia, kunnostaneet lintujen ruokintapaikkoja, julkaisseet runojamme luonnon kohteissa, koonneet maalauksista kuvakollaasin liiterikahvilan piristykseksi jne. Voisimmeko kuvata saaren upeita kohteita ja lähettää tervehdyksiä niille senioreille, jotka eivät ole päässeet mukaan aktiiviseen toimintaan. Voisimmeko auttaa museoalueen epäasiantuntijatehtävissä …?
Tähän asti olemme ehkä suhtautuneet Seurasaaren senioreihin kuin ohjelmatoimistoon ja odottaneet kiinnostavaa tarjontaa. Tätä olemme kyllä saaneetkin: esimerkiksi konservointikeskukseen pääsy oli valtava elämys. Nyt odotamme innolla seuraavaa tapaamista ja tietoa Seurasaarisäätiön toiminnasta. Tulevaisuudessa osallistujajoukko voisi itse kehittyä aktiivisemmaksi toimijaksi. Elämisen ihanuus ja onnellisuus on usein kiinni omasta asenteesta ja suhtautumisesta.
Sirpa Wass
Kirjoittaja on Seurasaaren seniori, joka on osallistunut syksyn ja talven ajan tapaamisiin.
Ylläpitäjän lisäys:
Seurasaaren seniorit on avoin ryhmä, jossa helsinkiläiset seniorit ovat voineet kokoontua nauttimaan yhdessäolosta ja kulttuurista Seurasaaressa. Tapaamisia on järjestetty syksystä 2022 lähtien osallistujien toiveista käsin luonnon ja kulttuurihistorian äärellä. Tilaisuuksien innoittajana on elävä, suomalainen kulttuuriperintö, johon Seurasaari tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Ryhmään osallistuminen ei edellytä säännöllistä mukanaoloa. Hankkeeseen on saatu yksivuotisrahoitus Helsingin kaupungilta, ja sille toivotaan jatkoa.