Hei seniorit!

Tervetuloa vierailulle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan torstaina 20.11. klo 10!

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura ja kulttuurijärjestö, jonka tehtävänä on harjoittaa ja edistää suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä. SKS muun muassa kerää ja tallentaa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä, toimii kustantajana, ylläpitää kirjastoa ja arkistoa, tukee Suomen kirjallisuuden kääntämistä, vientiä ja kansainvälistymistä, harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja välittää tietoa suullisesta ja kirjallisesta kulttuurista. SKS:ssa suullinen kulttuurimme muokattiin kirjalliseksi ja suomen kielestä kehitettiin sivistyskieli. Sana kirjallisuus keksittiin alun perin SKS:n nimeä varten.

Meidän ryhmäämme varten räätälöidyllä opastetulla kierroksella pääsemme tutustumaan sekä SKS:n tiloihin ja arkistoihin, että seuran toimintaan. Vierailun kesto on noin 1,5h. Sen jälkeen siirrymme halukkaiden kanssa vielä perinteisille torikahveille Kauppatorille.

Osallistuminen vierailulle ja kahveille on maksutonta.

PÄIVÄN AIKATAULU:

9:55 Tapaaminen SKS:n päärakennuksen aulassa (Hallituskatu 1)

10:00-11:30 Opastettu vierailu SKS:aan, noin 1,5h

11:45-12:30 Torikahvit Kauppatorilla

SAAPUMISOHJE:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sijaitsee Kruununhaassa osoitteessa Hallituskatu 1.

Aikataulut ja ajantasaiset reitti- ja pysäkkitiedot löydät HSL Reittioppaasta.

TOINEN VIERAILU 11.12.:

Koska vierailu SKS:aan 4.12. meni nopeasti täyteen, järjestimme lisävierailun torstaille 11.12. klo 13! Tähän vierailuun on vielä tilaa. Tapaamme SKS:n päärakennuksen aulassa (Hallituskatu 1) klo 12.55.

Ilmoittaudu mukaan vierailulle sähköpostitse osoitteeseen anna.hamalainen@seurasaarisaatio.fi. Kerro samalla mahdollisista ruoka-allergioistasi. Mukaan mahtuu max. 20 henkeä. Muistathan peruuttaa osallistumisesi, mikäli et pääsekään paikalle.

Seniori, lämpimästi tervetuloa!

SEURASAAREN SENIOREIDEN SYKSY 2025

Tapaamisia järjestetään joka toinen torstai. Tietoa ohjelmasta päivitetään näille sivuille. Seuraavia tapaamiskertoja ovat:

to 20.11. / to 4.12. / to 11.12.

Seurasaaren seniorit on avoin ryhmä, jossa helsinkiläiset seniorit saavat kokoontua nauttimaan yhdessäolosta ja kulttuurista Seurasaaressa. Tapaamisia järjestetään osallistujien toiveista käsin luonnon ja kulttuurin äärellä. Tilaisuuksien innoittajana on elävä kulttuuriperintö, johon Seurasaari tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Ryhmään osallistuminen ei edellytä säännöllistä mukanaoloa. Hanketta rahoittaa Helsingin kaupunki.