5.9.2023 klo 17:00 - 18:30

Lähde kävelylle Seurasaareen ja ota mukaan oma neuletyö! Noin tunnin kestävän neulekävelyn jälkeen nautitaan kahvit. Liikkeelle lähdetään Kahvihuone Mieritzin edestä (Seurasaaren sillan jälkeen oikealla). Vapaa pääsy.
Vanhan tavan mukaan ei istuttu, eikä myöskään kävelty tekemättä mitään.
Neulominen on ollut jokapäiväisessä elämässä tarvittu käsityötaito yhteiskunnassamme. Käsityötaitoja on opittu sekä kotona että koulussa. Suomessa on neulottu yhdessä ja julkisesti neulomisen alkuajoista saakka. Neule kulki mukana kyläillessä, matkatessa ja paimenessa ollessa. Heinäniitylle käveltiin neuletyötä tehden.
Yhteisöllisen neulomisen muodot ovat jälleen yleistyneet ja nyt neulotaan kahviloissa ja kirjastoissa sekä muissa julkisissa tiloissa. Neulonnan ja käsillä tekemisen positiiviset vaikutukset hyvinvointiin ovat nousseet esiin tutkimuksissa ja myös yhteisöllisyyden tunne lisääntyy yhdessä neulomisen myötä.
Kuva: Julia Widgrén, Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto