Seurasaarisäätiö rakennuttaa Juhannusvalkeiden ajaksi tänä vuonna viisi perinnekokkoa: 4-säärisen sankakokon, rattaanpyöräkokon, vanhapiikakokon ja lasten havukokon sekä merelle pienen lauttakokon. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että maastopalovaroitus olisi juhannusaattona voimassa, joten emme saa polttaa kokkoja. Pelastuslaki ja Ilmatieteen laitoksen antama maastopalovaroitus estävät tulen käsittelyn. Myös merialuetta koskevat samat ohjeistukset. Tämä on suuri sääli, sillä vastuullisena juhlanjärjestäjänä säätiössä(kin) on aina huolehdittu siitä, että kokot palavat turvallisesti.
Juhannusjuhlien järjestäminen on tiukentuneista ohjeistuksista huolimatta yhä elävää kulttuuriperintöä eri puolilla maata ja juhannuskokon poltto yksi suosituimmista aattoillan seremonioista. Kokkoja poltetaan usein vesien äärellä, korkeilla kallioilla tai mäillä. Paikoin, ovat vakiintuneet juhlapaikat, kokkokalliot, juhannus- tai juhannusmäet, nimetyt käytön mukaan. Suomesta tunnetaan useita erinäköisiä kokkorakenteita. Seurasaarisäätiöllä on yksityiskohtaisia ohjeita kokkojen rakentamiseen, sillä säätiön piirissä työskennelleet tutkijat kolusivat arkistoja 1970-luvulla. Tänä vuonna muistitietoon pohjautuvat kokot rakentaa saman suvun kolme sukupolvea, vanhin heistä on ollut Seurasaaren askareissa mukana puoli vuosisataa. Eräänlainen ennätys tämäkin.
Koivistolla ja Karjalan kannaksella rakennettiin vanhapiikakokkoja sekä korkeita sankakokkoja, joita saatettiin koristella tervatynnyreillä ja koivunoksilla. Inkerissä poltettiin rattaanpyöräkokkoja, joiden saattoi kuvitella pyörivän vinhasti palaessaan. Muolaassa tunnettiin erityinen oksakeppi, piruke tai pirukki, jonka päässä oli tuohensuikaleista, koottu tuohikerä. Kokko sytytettiin pirukin avulla ja polttamisen yhteydessä saatettiin huutaa ääneen, paukutella pyssyillä tai puhaltaa paimentorviin. Tulen ja savun yli on voitu myös hyppiä, tapa liittyy puhdistautumismenoihin. Kokko voitiin sytyttää myös kitkatulella tai tuluksilla ja sytyttäjänä oli usein kylän arvostama henkilö. Kollektiivista voimaa ja keskinäistä riippuvuutta korostettiin, sillä jokaisen oli tultava kokkopaikalle ja tuotava oma oksansa kokkoon. Kokko-nimitystä käytettiin erityisesti itä- ja pohjoissuomalaisissa murteissa. Länsi-Suomessa kokko sai nimen: tulit, tuliset, valkea, valkee, valkia, valkkia, valkja, valo ja valu.
Seurasaaren juhannusvalkeita on järjestetty vuodesta 1954 lähtien, joten juhla täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhannusvalkeat on siten yksi vanhimmista juhannusjuhlistamme. Näin Seurasaarisäätiö toteuttaa juhlansa välityksellä Unescon kansainvälistä kulttuuri- ja luonnonperintösopimusta ja Opetus- ja kulttuuriministeriön luomaa kansallista strategiaa, elävän kulttuuriperinnön hyväksi, mitä parhaimmalla tavalla. Yleisöltä saapuneen palautteen perusteella toiveena on, että vuonna 2018 päivitettyä pelastuslakia uudistettaisiin kokkoperinnettä arvostaen.
Aila Nieminen
Muolaan piruke