Kaksi päivää sitten 1. lokakuuta vietettiin kansainvälistä säätiöpäivää. Onkin mieluisaa todeta, että Seurasaarisäätiö myönsi samana päivänä 27. kerran apurahoja kansatieteelliseen tutkimukseen Suomessa ja tutkimusten julkaisemiseen. Kiitos kuuluu helsinkiläiselle pariskunnalle, Emil ja Lempi Hietaselle, jotka testamenttasivat omaisuutensa Seurasaarisäätiölle kansatieteellisen tutkimusrahaston perustamiseksi. Omakatteisesta Emil ja Lempi Hietasen rahastosta on voitu jo vuodesta 1993 lähtien jakaa vuosittain stipendejä niin opiskelijoille kuin tutkijoillekin. Kaikkiaan on tuettu lähes 400 000,00 eurolla peräti 191 pro gradua, lisensiaattityötä, väitöskirjaa ja julkaisua. Erityisesti on tuettu pro gradun tekijöitä, väitöskirjaansa aloittavia tutkijoita ja väitöstutkimuksen loppuun saattamista. Tuettujen tutkimusten lukumäärä kuulostaa pieneltä, mutta kansalliseen tieteenalaan kuuluvalle pienelle oppiaineelle tämän voi arvella olevan huomattavaa.
Kansatiede on ihmeellinen ja ihanteellinen humanistinen tieteenala, sillä se koskettaa lähes kaikkea ihmisen kokemaa, näkemää ja tekemää. Alaa tuntematon saattaa ajatella, että kansatieteessä tutkitaan vain talonpoikaisen Suomen elämää. Näin ei kuitenkaan ole. Myös kansatieteen tieteenala kehittyy ja vastaa oman aikansa yhteiskunnan tarpeisiin. Helsingin yliopiston kotisivuilla tieteenala määritellään nykyisin seuraavasti:
”Kansatiede on ihmisten arjen tutkimusta. Arjen ja arkisten toimintojen ajatellaan kertovan syvemmistä niin lyhyt- kuin pitkäkestoisista kulttuurisista rakenteista ja ajatusmalleista. Kansatieteilijän tutkimuksen kohteina voivat olla laajasti eri ajalliset kerrostumat, jatkumot ja murrokset kuin myös nykyhetkessä ilmenevät kulttuuriset prosessit. Tutkimus voi kohdistua vaikkapa työhön, harrastuksiin, esineisiin tai paikkoihin. Näitä voidaan tarkastella esimerkiksi etnisyyden, sukupuolen tai iän näkökulmista niin menneisyyden, nykyisyyden kuin osittain tulevaisuudenkin ulottuvuuksissa.”
Emil ja Lempi Hietasen rahastosta tuettujen tutkimusten aihepiiri on kirjava, mikä sekin kertoo tieteenalan avarakatseisuudesta. Tutkimusaiheita ovat olleet muun muassa paikallisidentiteetin rakentuminen Turun Moision uudella asuinalueella, stadilaisten henkilökohtaiset muistot, eteläkarjalaisuus ja Vermlannin metsäsuomalaisten kulttuuri. Trendikäs ilmastonmuutos on innoittanut tutkimaan kestävää kehitystä ja arjen innovaatioita sekä roskiin liittyvää kulttuuria. Ratsupoliisit Suomessa, miesten keittämisperinteet ja pappiloiden puutarhakulttuuri ovat niin ikään olleet tutkimusten tai opinnäytteiden kohteita. Talonpoikaista elämäntapaakaan ei ole unohdettu, sillä suomalaiset kylät, kansanomaiset huonekalut ja peilit ovat saaneet omat julkaisunsa. Lisäksi on selvitetty vihkisormusten käyttöä, saariston talonpoikien esineistöä 1700- ja 1800-luvuilla, arkipäivän elämää Suomessa säännöstelyvuosien aikana, kuukautissuojia, heinänkorjuuta ja poronhoitoa sekä iittiläisiä tekstiilejä. Nykypäivän tutkijoita puhuttavat kiistämisen käytännöt, monipaikkaisuus sekä tunteet ja tunnetilat.
Kansatieteellinen näkökulma ympäröivään yhteiskuntaan on yllättävän monialainen ja kansatieteellisten tutkimusmenetelmien käyttö muissa tieteissä kertovat tieteenalan käyttökelpoisuudesta toisaallakin. Kansatiedettä tai etnologiaa voi Suomessa opiskella Helsingin yliopiston lisäksi Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Oppilaitosten niukat resurssit ja yhteiskunnan rakennemuutokset herättävät keskustelua ja huolta paitsi humanistien, myös kansatieteilijöiden keskuudessa. Jokaiselle tieteenalalle on siten äärimmäisen tärkeää puhua oman oppiaineen merkityksestä, opiskelijoiden tulevaisuuden näkymistä ja heidän mahdollisuuksistaan työllistyä tai vaikkapa tieteenalan annista yhteiskunnallemme.
Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnassa – johon kuuluu tällä hetkellä 197 suomalaista apurahoja jakavaa säätiötä tai rahastoa – keskustellaan parhaillaan säätiörahoituksen vaikuttavuudesta tutkijoiden työuriin ja säätiörahoituksen merkityksestä yhteiskunnallemme. Monet säätiöt ja rahastot ovatkin jo tuottaneet selvityksiä, joissa on tarkasteltu muun muassa apurahatohtorien työllistymistä, apurahasaajien urapolkua, apurahan riittävyyttä elämiseen ja yleensä tutkimuksen vaikuttavuutta. Millaisia tuloksia Emil ja Lempi Hietasen rahaston vaikuttavuusselvitys voisi tuottaa? Ja missä selvityksen tuloksia voisi esitellä?
Ensinnäkin se saattaisi tuoda kansatieteessä tehtävää tutkimusta yhteiskunnassa näkyvämmäksi. Se saattaisi tuoda myös Seurasaarisäätiössä tehtävää työtä näkyvämmäksi, vaikkakin tämä on vain yksi osa sille osoitettua tehtävää. Itseään kunnioittavassa kansatieteilijöiden ja museomiesten perustamassa Seurasaarisäätiössä tämä saattaisi myös dokumentoinnin vuoksi olla merkittävää. Selvityksen teettäminen ja tulosten julkaiseminen eri foorumeilla saattaisi samalla tuoda kulttuurihistoriallista Seurasaarta ja moninaista säätiökenttää lähemmäksi ihmistä. Tulokset saattaisivat lisäksi kertoa rahaston merkityksestä paitsi tutkijalle myös tieteenalalle itselleen. Ainakin se saattaisi tehdä siitä kertomisen helpommaksi. Ja aivan varmasti se lisäisi kiinnostusta Seurasaarta kohtaan.
Kansallinen tieteemme – kansatiede tai etnologia – ei jätä tänäkään päivänä ketään kylmäksi. Se vie mennessään ja onkin jo vienyt pienen joukon motivoituneita opiskelijoita ja tutkijoita, jotka onneksemme osallistuvat tutkimustensa välityksellä yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Aila Nieminen
toiminnanjohtaja
Lähteet:
Helsingin yliopisto, kansatiede. https://www.helsinki.fi/fi/humanistinen-tiedekunta/tutkimus/tieteenalat/kulttuurien-tutkimus/kansatiede Viitattu 3.10.2019.
Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta. https://www.saatiopalvelu.fi/srnk.html Viitattu 3.10.2019.