Tulen syntyloitsut ovat ihmiskunnan vanhimpia alkumyyttejä. Ne kertovat ajasta, jolloin tulta ei vielä tunnettu. Loitsuissa kerrotaan tulen iskennästä, tulen putoamisesta maahan ja sen pyydystämisestä. Itäsuomalaisissa kalevalamittaisissa loitsuissa tulta iskee Ilmarinen tai Väinämöinen sekä taivaan tai ilman haltia. Maahan lennätetyn tulikipunan nielaisee ensin kala, kunnes verkoilla kalastaja saa sen saaliikseen. Näin tulen uskottiin vapautuneen ihmisten käyttöön.
Ihmiskunnan alkuaikoina tuli syttyi salamaniskusta tai se saatiin syttymään hankaamalla ja tuluksia iskelmällä. Tulentekotaidon lisäksi tulta piti osata säilyttää ja siirtää paikasta toiseen. Erityisesti varottiin tulen leviämistä, jottei se aiheuttaisi vahinkoa asumuksille, karjalle tai ihmisille. Tulta myös pelättiin sen valtaisan tuhovoiman vuoksi. Hausjärvellä tämä kiteytettiin opettavaisessa sananlaskussa ”Tuli kaikki vie, varas seinät jättää”.
Tulen uskottiin eri kulttuureissa olevan puhdistava ja elämää ylläpitävä elementti. Uskomukset elivät Suomessakin 1900-luvulle asti. Talonpoikaiskulttuurissa muun muassa kevättulien polttoa on pidetty yhteisön vaurautta edistävänä toimena. Lisäksi tiedetään, että tietäjät ja parantajat keräsivät kokkopaikoilta ”väkeä sisältävää tuhkaa” taikapusseihinsa, rautaesineiden, linnunsiipien, karhunkynsien ja muiden tarvekalujen seuraksi. Näin tulesta saatua voimaa voitiin hyödyntää palamisen jälkeen.
Seurasaarisäätiö sai alkunsa tulen tarinan perustalle, ja se jatkaa ns. juhannustoimikunnan työtä juhannusvalkeiden järjestämiseksi. Ensimmäisestä järjestetystä juhlasta on aikaa jo yli kuusi vuosikymmentä, mutta säätiön keskeisenä visiona on – edelleen – tarjota valoisan kesäyön nostalgiaa yhä uusille sukupolville. Tämä ei suinkaan tarkoita ”perinteen jäädyttämistä tai säilömistä”, vaan ajassamme elävää kulttuuriperintötyötä.
Mainoslauseista saamme lukea, että kulttuuri koskettaa ja että taide kuuluu kaikille. On totta, että voimme kohdata kulttuuria ja taidetta lähes kaikilla elämän sektoreilla. Kulttuuriperinnöksi kulttuuri muuttuu silloin, kun yhteisö on sen hyväksi havainnut ja kun se kannattelee tiedon, taidon tai tavan eteenpäin siirtymistä. Kulttuuriperintö on siten aina elävää ja muuttuvaista, läsnä ihmisen elämässä. Monet tavat ovat usein niin itsestään selviä, ettemme huomaa niiden läsnäoloa tai osallistuvamme perinteen jatkajina vuosisatoja kestäneen jatkumon osaksi. Juuri tämän vuoksi yhteiskuntamme tarvitsee toimijoita, jotka vaalivat, edistävät ja tukevat kulttuuriperinnön esille tuloa, sen havaitsemista ja sen ymmärtämistä.
Seurasaarisäätiö tekee omaa työtään erityisesti Seurasaaressa, mutta osallistuu laajemmallakin foorumilla museo-, taide- ja kulttuurikentällä tapahtuvaan keskusteluun. Keskeisenä periaatteenamme on toki huolehtia siitä, ettei suomalaisesta kulttuuriperinnöstä voimaansa saava kulttuurin tuli Seurasaarestakaan sammuisi.
Varomaton tulen käsittely aiheuttaa ihmiselle helposti palovammoja. Entisaikaan kansanparantajat tarvitsivat vammoja parantaessaan rohtojen lisäksi tulen syntysanoja. Sanat olivat tarkoin varjeltuja, eivätkä niitä osanneet kuin valitut, sillä muutoin niiden vaikutus olisi rauennut. Nykyään nämä sanat ovat digitaalisesti kaikkien tavoitettavissa, meidän on vain otettava ne haltuun ja annettava niille uusia käyttömahdollisuuksia. Lammilta on muun muassa tallennettu seuraavat sanat tulen vihoista, joita Uotilan emäntä parantaessaan hoki yhdeksän kertaa toistaen, samalla kun hän voiteli tulen polttamaa kohtaa veitsellä sekoitetulla viinalla tai vedellä.
Hyi, mikä kaukaa näkyy?
Pilvi kaukaa näkyy.
Mikä pilven patsahalla?
Piika pilven patsahalla.
Mikä piian sylissä?
Vaku piian sylissä.
Mikä va’un sisällä?
Lapsi va’un sisällä.
Mikä lapsen kädessä?
Sarvi lapsen kädessä.
Mikä sarven sisällä?
Sulka sarven sisällä,
Jolla tulta tuikuttaa,
Valkiata häilyttää,
Ihmisen iholle hohtaa.
Itselläni ei ole suoranaista yhteyttä sata vuotta sitten eläneeseen hämäläiseen emäntään tai hänen hoitomenetelmäänsä, mutta arvelen naisella olleen vahva usko sanan ja magian voimaan. Sanan voimasta ja kulttuurin tulesta mekin saamme elinvoimaa ja rohkeutta arkeemme. Kulttuurin tuli ei onneksemme polta tai jätä palovammoja, vaan luo parhaimmillaankin yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta. Lainaan lopuksi vapaasti Minna Canthin sanoja: Kulttuuri rauhoittaa sydämen”.
Kulttuurin tuli aloittaa tälle sivustolle jaettavan blogin, jonne kirjoittavat Seurasaarisäätiön piirissä toimivat eri alojen ihmiset. Yhteistä kirjoituksille on intohimoinen suhde kulttuuriperintöön ja usko sen tuliseen voimaan.
Toiminnanjohtaja Aila Nieminen