Syksyn viilenevät illat ja esiin puskevat ruskan sävyt ravistavat kesän rutiinit niskasta ja valmistavat opiskelijan akateemisen vuoden alkuun. Syksyn tuoksua ehti kaivata jo korventavan kesän lopulla mutta nyt, kun Aleksis Kiven päivä hiljalleen lähestyy, huomaan, ettei se yksin riitä. Syysorientaationi osaksi on varkain uinut myös visakoivuisen kiekon tervainen tuoksu, enkä usko saavani rauhaa ennen, kun olen kiertänyt kourani havupuukangen ympäri ja päässyt sen kera mittelemään taitojani.
Onneksi apu orastavaan kurrakuumeeseen on lähellä. Kurraottelu NEFA-Helsingin ja Putkinotkon välillä pelataan Aleksis Kiven päivää edeltävänä lauantaina, 8.10. kolmatta kertaa Seurasaaressa. Asetelma on sikäli jännittävä, että leikkimielisten otteluiden voitot ovat joukkueiden välillä tasan Putkinotkon voitettua ensimmäisenä vuonna ja Nefan toisena. Lokakuinen lauantai tuo siis selvyyden siihen, kumpi järjestö pääsee nokittelemaan taas vuodeksi.
Ihmettelevä ääni saattaisi lausua, että kivalta kuulostaa, mutta mitähän tämä kurra sitten oikein on? Kurra on perinnepeli, jota on tavattu pelata esimerkiksi maantiellä kahden eri kylän välillä. Tällöin tavoitteena on ollut ajaa vastustaja takaisin kyläänsä. Joukkueet syöttävät vuorotellen kiekon, jonka toinen yrittää lyödä takaisin kangilla. Kiekon pysähdyttyä ryhmitytään uudelleen ja näin joukkueet liikkuvat eessun taassun, kunnes parempi joukkue voittaa.[1] Sillä Haagan kauppala ja Huopalahden kunta ovat jo jokin tovi sitten liitetty Helsinkiin – ja Espooseenkin on sen verran matkaa, että olemme päätyneet rajaamaan kiekkotarhan Seurasaaren juhlakentän pituiseksi. Näin vältymme yli viikon kestäviltä otteluilta ja peli pysyy sopivan intensiivisenä.
[1] Tarkemmat säännöt ja kuvauksen pelistä löytää Aleksis Kiven seuran sivuilta
Päädyin kurran pariin pari vuotta sitten vietetyn Seitsemän veljeksen juhlavuoden hulinoissa. Tällöin ainejärjestöämme pyydettiin ottelemaan Putkinotkoa vastaan näytösottelussa, jossa samalla elävöitettäisiin lajia. Ymmärsin tuolloin, että lajia on sen aktiivisen harrastamisen hiivuttua elävöitetty pariinkin otteeseen, mutta laji on siitä huolimatta hiipunut aina uudestaan. Vieläkin on turhan aikaista väittää, että laji olisi saatu elvytettyä, sillä tiettävästi sen pelaaminen on rajoittunut tähän yhteen otteluun kunakin vuonna. Siitä huolimatta jonkinlaista jatkuvuutta on kuitenkin saavutettu. Tämän lisäksi ainakin Nefan piirissä kiinnostus kurraa kohtaan on kasvanut huomattavasti verrattuna aiempiin vuosiin. Toivottavasti tämä näkyy lopulta myös pelaajien määrässä varsinaisessa ottelussa ja mahdollisissa harjoituspeleissä ennen sitä.
Yksi tekijä kiinnostuksen kasvamisen takana lienee kulkutautiaikojen hellittäminen, joka toivottavasti on tällä kertaa pysyvää. Yhtään minkäänlaisen ainejärjestötoiminnan järjestäminen on ollut melko tuskallista kuluneet kaksi vuotta, sillä opintojen siirryttyä koteihin, on opiskelijoita ollut todella haastavaa tavoittaa. Parin vuoden eristäytymisen purkautumisen on huomannut jo alkusyksyn muissa opiskelijatapahtumissa, ja uskon tämän jälleennäkemisen riemun kanavoituvan myös kurran peluuseen. Tämä kun yhdistetään siihen havaintoon, että aiempina vuosina kurraa pelanneet nefalaiset ja Nefan joukkueen vierailevat tähdet ovat kaikki vuolaasti kehuneet lajia erilaisin superlatiivein ja silminnähden nauttineet pelaamisesta, uskallan olla toiveikas tämän vuoden ottelun suhteen. Mitään valtaisaa kansanjuhlaa lienee turha odottaa, mutten sellaista toisaalta kaipaakaan. Jokainen uusi pelaaja lajin parissa on askel lähempänä lajin elpymistä, ja jokainen pelattu ottelu lisää on riemastuttava kokemus, joka on arvokas itsessään. Siispä on aika kaivaa kanget varastosta ja verrytellä kiekkokäsi vetreäksi. Kohta lyömme taas kurraa!
Roope Kotiniemi
Kirjoittaja on folkloristiikan opiskelija ja NEFA-Helsinki ry:n hallituksen jäsen