27.8.2023 klo 13:00 - 14:00


”Helise heliä metsä” Lauluyhtye Inehmon 20-vuotiskonsertti Seurasaaren ulkomuseossa, Hallan talossa

Lauluyhtye Inehmo on 2000-luvun alkupuolelta lähtien suurella innostuksella laulanut vanhaa ja uutta kalevalamittaista epiikkaa ja lyriikkaa. Sävelmät pohjautuvat kalevalaisiin melodioihin ja sukukansoilta opittuihin kappaleisiin. Laulutyyli on suomalais-ugrilaisilta kyläkuoroilta, joiden karhea sointi-ihanne poikkeaa taidelaulusta. Puvut kertovat runojen kulta-ajan muodista tuhannen vuoden takaa. Inehmon lauluissa suomalaiset vanhat myytit heräävät eloon, maanviljelyksen, metsästyksen, kalastuksen ja lemmennoston loitsut kajahtavat. Vuodenaikojen ja ihmisen elämän ikiaikainen kiertokulku saavat runollisen ja musiikillisen tulkinnan.

Yhtyeessä laulavat Riitta Bergroth, Milla Metsola, Pipa Paljakka ja Virpi Sahi. Inehmo on julkaissut CD-levyt Laulajan lajia (2007) ja Iso Härkä (2012) sekä digialbumin Helise heliä metsä (2023).

Seurasaaren konsertti juhlistaa myös Inehmo-yhtyeen 20-vuotista taivalta kalevalaisen ja suomalais-ugrilaisen perinnemusiikin saralla.

Sisäänpääsy: Museokortilla, museon pääsylipulla tai talokohtaisella pääsylipulla. Talokohtaisen pääsylipun, 4 €, voi ostaa Ulkomuseon lippukioskilta. Hallan talossa voi maksaa ainoastaan MobilePayllä.